Tässä artikkelissa tutustumme UNO-korttipelin erikoiskortteihin. Jokainen kyseistä peliä pelannut tietää, että erikoiskorttien pelaamisessa piilee koko korttipelin sielu ja ydin: kun erikoiskortit heitetään pöytään, peli todella alkaa. Erikoiskortit ja niiden säännöt ovat myös monen mehukkaan perheriidan syynä: ehkäpä joku lukijoista on päätynyt lukemaan tätä artikkelia kesken pelisession etsiäkseen perusteluja vastapelaajan sääntövirheelle erikoiskortteja koskien.
UNO on korttipelien klassikko
Uno on klassikkopeli, jota on pelattu suomalaiskodeissa jo vuosikymmeniä. Peli on tarpeeksi helppo pelattavaksi myös lasten kanssa, mutta toisaalta erikoiskorttien ja yllättävyytensä takia tarpeeksi monipuolinen ja jännittävä, jotta se soveltuu myös aikuisemmille pelaajille.
Perinteisesti UNO:a pelataan fyysisellä korttipakalla, mutta peliä voi pelata myös mobiilissa ja selaimessa. Jos jännittävät korttipelit ovat lähellä sydäntä, osoitteessa britekasinot.org voi tutustua myös nettikasinoiden tarjontaan. Sivustolta löytyy lukematon määrä laadukkaita kasinoita, joilta löytyy lukuisia erilaisia korttipelejä.
UNO-säännöt pähkinänkuoressa
UNO:n perusajatus on päästä eroon kädessä olevista korteista mahdollisimman nopeasti. Kun kädessä on vain yksi kortti, pelaajan tulee huutaa ”UNO!”. Jos tämän unohtaa huutaa, voivat muut pelaajat vaatia unohtanutta pelaajaa nostamaan kaksi korttia.
Korttipakasta löytyy numerokortteja eri väreissä. Pelissä tarkoitus on kasata yhteispinoon kortteja joko numeron tai värin mukaan – kuulostaa simppeliltä. Mukana on kuitenkin myös erikoiskortteja, joilla voidaan – sananmukaisesti – hämmentää pakkaa.
Erikoiskortit
Nyt päästään asiaan. Erikoiskortit ovat UNO:n pelaamisen jännittävin asia, sillä niiden avulla muiden pelaamista voi sabotoida ja vaikeuttaa. Kortteja voi hillota pelin loppuvaiheeseen kädessään, sillä loppuvaiheessa panokset kovenevat ja jännitys tiivistyy.
Nosta 4 -kortti
Tässäpä kortti, joka saa hikoilemaan. Kortissa yhdistyy sekä värin vaihtaminen että neljän kortin nostaminen. Kun Nosta 4 -kortti lyödään pöytään, pelaaja voi samalla sekä vaihtaa pakan väriä että laittaa seuraavan pelaajan nostamaan neljä korttia pakasta. Nostaja menettää samalla myös vuoronsa. Luvassa on kuitenkin twist: Nosta 4 -korttia ei saisi lyödä, jos muita mahdollisuuksia olisi ollut. Siksi kortin pelannutta voi pyytää näyttämään korttikätensä – jos siellä olisi ollut pelattava kortti, joutuu pelaaja itse nostamaan neljä.
Värinvaihtokortin voi pelata missä tahansa vaiheessa. Jos kortteja on kädessä useampi, kannattaa ne säästä loppukahinoihin.
Nosta 2 -kortti pakottaa seuraavan pelaajan nostamaan kaksi korttia ja hän menettää myös vuoronsa. Simppeli ja julma erikoiskortti.
Ohita -kortin pelaamalla seuraavana vuorossa oleva pelaaja jää välistä. Suunnanvaihtokortti taas saa pelin vaihtamaan suuntaa: myötäpäivästä vastapäivään tai toisin päin. Tällä tavalla on hyvä kikkailla hyväkorttisen pelaajan vuoro myöhemmäksi. Suunnanvaihtokortteja käytettäessä kannattaa pitää yllä jotakin muistisääntöä, jolla uuden suunnan kulloinkin parhaiten muistaa.
UNO-korttipeli on siis klassikkopeli hyvästä syystä. Peli on simppeli mutta jännittävä, ja sen sääntöihin pääsee nopeasti kiinni. Usein viattomina alkaneet UNO-pelit venyvät tuntikausien mittaisiksi turnauksiksi, sillä peliä ei malta lopettaa kun se on kerran aloittanut.
