Uno-korttipeli ja sen säännöt

Uno

Tutustu Uno-korttipeliin huolellisesti erikoiskorteista pelin kulkuun asti.

Pelitutkimus: Tieteenala, joka kattaa kaiken kasinoista Unoon
uno-pelikortteja pöydällä

Maailman pelatuin korttipeli Uno on viihdyttänyt ihmisiä jo vuosikymmenten ajan. Sen äärellä on vietetty lukuisia jännittäviä pelihetkiä ja peli on koonnut kaikki perheenjäsenet yhden pöydän ääreen pelaamaan ja viettämään laatuaikaa yhdessä. Peliä pelataan maailmalla korttipelin omilla säännöillä, mutta vuosien varrella sille on kehittynyt myös erilaisia versioita.

Pelistä mielenkiintoisen tekee siinä käytettävä erikoinen korttipakka. Peliä ei siis pysty pelaamaan ilman pelin omaa ainutlaatuista korttipakkaa. Korttipakasta löytyy tavalliset numerot nollasta yhdeksään neljässä eri värissä. Lisäksi mukana on erikoiskortteja, joiden ansiosta peli voi kokea hauskoja muutoksia, kun suuntaa tuleekin yhtäkkiä vaihtaa tai voitolla ollut pelaaja joutuukin nostamaan yhtäkkiä neljä ylimääräistä korttia. Tästä syystä peli on äärimmäisen mukaansatempaava ja innostaa pelaamaan aina kerta toisensa jälkeen.

Vaikka peliä on pelattu jo useiden vuosien ajan samoilla säännöillä, eivät kaikki välttämättä tiedä vielä, miten peliä kuuluisi pelata ihan oikeiden sääntöjen mukaan. Me kerromme sinulle tällä sivustolla kaiken Uno-korttipelin pelaamisesta.

Miten Unoa pelataan?

Alussa jokaisen pelaajan tulee nostaa pakasta yksi kortti. Suurimman numeron saanut pelaaja toimii jakajana. Pelissä jaetaan ensin kaikille pelaajille seitsemän pelikorttia, ja loppupakka asetetaan pelipöydälle kuvapuoli alaspäin. Uno alkaa sillä, että jakajan vasemmalla puolella istuva pelaaja asettaa ensimmäisen kortin pöydälle.

Pöydällä olevan kortin päälle tulee asettaa joko samaa väriä, samaa numeroa tai samalla kuvalla varustettu kortti. Pelaaja voi myös käyttää jokerikortin. Jos pelaajalla ei ole pöydälle sopivaa korttia, tulee hänen nostaa pakasta yksi kortti. Jos tämä kortti käy pöydälle, saa pelaaja halutessaan käyttää sen tai odottaa seuraavaa pelivuoroa. Kun kädessä on enää yksi kortti jäljellä, tulee pelaajan muistaa huutaa ”Uno”. Jos unohtaa huutaa sanan ”Uno”, joutuu pelaaja nostamaan pakasta kaksi korttia. Peli loppuu, kun saa oman käden tyhjäksi, ja tämän jälkeen lasketaan voittajan pisteet.

Pelaa Unoa näin:

Uusimmat nettikasinot ja niiden parhaat bonukset
Lue lisää

Tutustu myös

UNO-korteilla pelattavat korttipelit

Unon säännöt

Kaikki Uno-korttipelin säännöistä.

Kaikki mitä sinun tulee tietää livekorttipeleistä

Uno reverse card

Miten suunnanvaihto-kortti toimii?

Pokerin Maailma: Strategiat, historia ja nykyaika

Uno-erikoiskortit

Erikoiskorttien toiminta.

Millaiset ovat Uno-pelikortit?

Pelikortit ovat Uno-pelissä ainutlaatuiset. Unon säännöt vaativat, että pelissä käytetään juuri Uno-pelin omaa korttipakkaa, eikä peliä voi pelata ilman sitä. Korttipakasta löytyy perinteiset numerot nollasta yhdeksään sekä muutamia erilaisia erikoiskortteja. Erikoiskortteja ovat esimerkiksi Uno reverse card eli suunnanvaihtokortti, ohituskortti, jokerikortti, kahden kortin nostokortti ja vielä neljän kortin nostokortti.

Pelipakasta löytyy neljää eri väristä korttia. Korttien värit ovat sininen, keltainen, punainen ja vihreä. Väreillä on pelissä oma tarkoituksensa, sillä samalla värillä varustettuja kortteja saa laittaa pöydälle vapaasti toistensa päälle. Jos kortti on siis samaa väriä pöydällä olevan kortin kanssa, saa sen laittaa pöydälle numerosta välittämättä. Erikoiskorteilla on samanlaiset säännöt. Ainoastaan mustat erikoiskortit, eli nosta neljä korttia ja jokerikortit, käyvät kaikkien eri värien päälle.

Mistä pelin nimi Uno tulee?

Vaikka Uno-korttipeli kehitettiin alun perin Yhdysvalloissa, tulee sana ”Uno” espanjan- ja italiankielisestä sanasta ”Uno” eli yksi. Pelaajan tulee muistaa sanoa pelissä ”Uno”, jos hänellä on vain yksi kortti kädessään. Näin hän varoittaa muita pelaajia siitä, että hän on voittamassa kierroksen.

Sanalla on pelissä erittäin tärkeä merkitys, sillä jos sen unohtaa sanoa pelissä, joutuu nostamaan lisää kortteja, eikä näin ollen voi voittaa kierrosta – ainakaan sillä hetkellä. Tästä syystä jokaisen pelaajan tulee olla valppaana ja vahtia muita pelaajia, jotta he muistavat sanoa sanan ennen viimeisen pelikortin asettamista ja pelin voittamista. Jos kukaan pelaajista ei huomaa asiaa, saattaa sanan unohtanut pelaaja päästä pälkähästä.

Jos kukaan muu pelaajista ei huomaa sanan unohtumista, voittaa pelaaja unohduksesta huolimatta. Peli on siis taatusti ansainnut oman nimensä, sillä tällä sanalla on niin suuri rooli ja merkitys koko pelissä. Pelin nimi on myös helppo muistaa aivan perheen pienimpienkin toimesta.

Kenelle Uno sopii?

Parhaimmillaan Uno on silloin kun sitä pelaa useamman pelaajan kesken. Kahden kesken pelattuna peli ei pääse täysiin oikeuksiinsa, sillä esimerkiksi suunnanvaihtokortti ei toimi samaan tapaan kuin useamman pelaajan kanssa pelattuna. Näin ollen peliä kannattaa pelata vähintään kolmen pelaajan voimin. Mikään ei tietenkään estä pelaamasta sitä vain kahden kesken.

Koska pelin säännöt on hyvin helppo oppia, mutta pelistä löytyy myös jännittäviä käänteitä, sopii se koko perheen yhteisiin pelihetkiin. Peliä voi siis hyvillä mielin pelata joko perheen kesken tai ystäväporukalla, aivan mikä itselle parhaiten sopii. Sen avulla saa koottua perheen tai ystävät yhteen yhden pöydän ääreen yhteisten laatuhetkien pariin. Siitä nauttivat sekä nuoremmat että vanhemmat pelaajat aina perheen pienimmistä pelaajista vanhuksiin saakka.

Pitäisikö sinun katsoa vain bonuksia, kun valitset uutta online-kasinoa missä pelata?

Kasinot ja klassikkopelit

Uno on varsinainen klassikkokorttipeli ja sitä ovat meistä monet pelanneet. Joskus siihen hiukan jo kyllästyy ja peli saattaa jäädä jopa pidemmäksi aikaa käytöstä. Sitten se saattaa tulla taas esille ja mielenkiinto syttyy uudelleen. Toinen mielenkiintoinen klassikko on tietenkin monopoly, jota on perheissä pelattu kerta toisensa jälkeen ja pelilauta on lähes puhki. Osa näistä mielenkiintoisista peleistä on päätynyt myös kasinoiden klassikoiksi ja ne ovat löytäneet sieltä oman pelaajakuntansa.

Mielenkiintoista onkin se, miten klassikkopelit siirtyvät kuin vaivihkaa nettikasinoille ja ne nousevat vähin äänin suosituiksi. Pelinkehittäjien käsissä peli saattaa saada hiukan uusia muotoja, mutta sama perusajatus on taustalla kuin on ollut aiemminkin. Unoa kasinot vielä odottavat omille listoilleen, mutta ehkä se jonain päivänä on nimenomaan suomalaisten nettikasinoiden houkuttimena. Katso parhaat kasinot osoitteessa kasinot.org

Voisiko Uno olla pöytäpelinä ja miten siinä hoidettaisiin panostaminen? Kuinka monta pelaajaa pitäisi pöytään ottaa, jotta peli toimisi parhaalla mahdollisella tavalla? Lisäksi Unossa on huudettava sana ‘UNO’, joten peliä pitäisi ehdottomasti pelata oikean jakajan vetämänä niin, että pelaajat voisivat hihkaista Unonsa joko chattiin tai hulluimmassa unelmassa jopa mikrofonin kautta. Kukahan pelinkehittäjistä lähtee tätä unelmaa toteuttaman?

Kasinot ja klassikkopelit​

Missä voi pelata Unoa?

Uno on pelattavissa lähes missä vain. Peliä varten tarvitset vain pelin oman korttipakan sekä pelikaverin. Tämän lisäksi peliä voi pelata myös netissä lukuisilla eri sivustoilla. Monesti sitä pääsee pelaamaan aivan ilmaiseksi joko omalla tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Tästä syystä peli kulkee mukana minne tahansa ja voit pelata sitä joko autossa tai vaikka puiston penkillä.

Mobiililaitteella pelattava Uno toimii myös niin sanotusti yksinpelinä, sillä sitä pääsee pelaamaan automaattia vastaan. Tämä onkin paras tapa pelata tätä peliä silloin, jos et löydä pelikaveria, mutta haluaisit kuitenkin päästä pelaamaan muutaman kierroksen peliä.

Pelistä on myös kehitetty ladattava sovellus, joka löytyy esimerkiksi Google Play -kaupasta. Sovellus sopiikin täydellisesti niille, jotka haluavat päästä säännöllisesti pelaamaan peliä omasta älypuhelimestaan. Ladataksesi tämän sovelluksen tarvitset vain älypuhelimen sekä kohtuullisen netin. Uno-peli on siis mahdollista saada pyörimään missä tahansa, joko fyysisillä korteilla useamman pelaajan kesken tai omalla älylaitteella itsenäisesti.

Inspiraatiota

Norja: Unoregler.noRuotsi: Unoregler.net – Uusi-Seelanti: Unorules.nz – Japani: Uno-rule.jp

UNO Ubisoft

UNO Ubisoft

UNO korttipeliä on pelattu jo viisikymmentä vuotta! Tämä on hyvin merkittävä saavutus korttipeliltä, jota pelataan peliin tarkoitetuilla erikoiskorteilla. Voidaankin sanoa sen olevan kuuluisin vaihtoehto tämän kaltaisista peleistä, ja se on inspiroinut monia pelien kehittäjiä tekemään unelmistaan totta.

Vuosien aikana kaikista perinteisin vaihtoehto on pysynyt aivan samanlaisena. Siitä on silti luotu monia erilaisia variaatioita, tehden pelistä kiinnostavan jopa niille, jotka ovat pelanneet sitä hyvin useita kertoja. Yksi hyvin ilahduttavista versioista on tietokoneella pelattavat vaihtoehdot. Niiden avulla pelaajat voivat päästä pitämään hauskaa, vaikka heillä ei olisi sillä hetkellä pelikaveria seuranaan.

UNO peli kiinnostaa monia pelaajia

UNO sopii sekä nuoremmille pelaajille kuten myös vanhemmille, kokeneille pelaajille. Tämä johtuu siitä, että peli yhdistää upealla tavalla tietynlaista yksinkertaisuutta strategiaan. Jos pelaat muiden kokeneiden pelaajien kanssa, voitte saada yhdessä todella viihdyttävän pelin aikaiseksi. Toisaalta, jos päätät pelata peliä nuorempien kanssa, voitte silti pitää hauskaa yhdessä.

UNO peliin vaaditaan perinteistä versiota pelatessa vähintään kaksi pelaajaa. Kaikilla ei ole kuitenkaan aina seuraa, minkä takia on hyvä, että pelistä on luotu tietokone vaihtoehto. Kaikista kuuluisin tietokoneella pelattava versio on tietenkin Ubisoftin luoma UNO peli, johon tulemme tutustumaan tässä artikkelissa enemmän.

Valitse versio, joka kiinnostaa juuri sinua

Ubisoft on luonut erilaisia vaihtoehtoja UNO pelistä. Tietenkin suosituin versio on perinteinen, joka viihdyttää hyvin monia erilaisia pelaajia. On kuitenkin mukavaa, että pelaaja voi myös valita halutessaan toisenlaisen variaation.

Ubisoft on luonut tietokoneella pelattavan version UNO Flip pelistä. Tämä on haastavampi versio kuin alkuperäinen, sillä kortit ovat kaksipuoliset, ja niiden toinen puoli on haastavampi kuin toinen. Se sopii siten erityisesti kokeneille pelaajille, jotka haluavat nostaa vaikeustasoa.

Tämän lisäksi Ubisoft on kehittänyt UNO pelejä eri teemoilla kuten Fenyx’s Quest ja The Call of Yara. Kaiken tämän lisäksi pelistä on luotu 50-vuotinen juhlaversio, mikä ilahduttaa pelaajia sen upealla ulkomuodolla.

Ubisoftin versio toimii monilla eri laitteilla

Ubisoftin luoma UNO peli on tietenkin pelattavissa tietokoneella. Se ei kuitenkaan toimi aivan jokaisella tietokoneella, vaan tietokoneella pitää olla Windows käyttöjärjestelmä. Tämä saattaa vaikuttaa joidenkin pelaajien valintaan hankkia peli, mutta toisaalta, esimerkiksi Applen MAC laitteita käyttävät ovat tottuneet monien pelien puuttumiseen.

Jos sinulla on käytössä juuri Applen tietokone, sinun ei tarvitse kuitenkaan vaipua epätoivoon. Nimittäin peli on pelattavissa monilla eri konsoleilla. Näihin kuuluu todella suositut ja kuuluisat vaihtoehdot kuten Nintendo Switch, PlayStation 4, Google Stadia, sekä XBOX One.

Pelaa yksin tai yhdessä muiden kanssa

Kuten monia muitakin korttipeliä, myös UNOa pelataan muiden ihmisten kanssa. Kuitenkin tietokoneversiota käytettäessä saat itse päättää, pelaatko yksin tai muiden kanssa. Jos päätät pelata peliä yksin pelaat tietokonetta vastaan.

Voit myös halutessasi todellakin pelata peliä moninpelinä, muita pelaajia vastaan, internetin avulla. Pelasit kumpaa versiota hyvänsä, peli käyttää satunnaislukugeneraattoria. TÄllä varmistetaan, että korttien sekoittaminen tapahtuu aina reilusti, ja kaikilla pelaajilla on aivan samanlainen mahdollisuus voittaa.

Ubisoft on suuri tekijä pelien alalla

Ei ole sinänsä yllättävää, että juuri Ubisoft on suositun UNO pelin takana. Ubisoft on hyvin tunnettu pelien valmistaja, joka on kuuluisa aivan kaikkialla maailmassa. Sen monet pelivaihtoehdot kiinnostavat hyvin monia, ja kaikki pelit ovat todella korkealaatuisia.

Tämä kaikki näkyy myös heidän luomastaan UNO pelistä. Versio on viihdyttävä, sen sopien kaiken ikäisille ja tasoisille pelaajille. Ubisoftin UNO peli todellakin ilahduttaa hyvin monia!

UNO Androidille

UNO on yksi viihdyttävimmistä erikoiskorttipeleistä, joka kiinnostaa niin nuorempia kuin kokeneitakin pelaajia. Tarkoitus pelissä on päästä eroon kaikista korteista kädessäsi ennen muita vastustajia.

Korttipeli on tietenkin hauska tapa viettää aikaa ystävien tai perheenjäsenten kanssa. Kuitenkin koska kyseessä on niin viihdyttävä peli, monet haluavat pitää hauskaa pelaamalla peliä myös silloin, kun heillä ei ole pelikavereita seuranaan. Onneksi tämä on täysin mahdollista.

UNO on pelattavissa myös puhelimella

Tämä onnistuu muun muassa UNO mobiiliversion avulla. Sen avulla pääset pelaamaan ja pitämään hauskaa täysin riippumatta siitä, missä oikein olet. Voit pelata käyttämällä pelkästään puhelinta. Sen takia ei ole väliä, oletko yksin tai missä oikein olet. Voit pitää mukavan pelituokion jopa silloin kun istut bussissa matkalla töihin.

UNO mobiiliversio on Mattel163 Limited yhtiön luoma peli, ja se toimii aivan samalla tavalla kuin perinteinen vaihtoehto. Toisin sanoen pelaajan pitää päästä eroon kaikista kätensä korteista käyttämällä hyväkseen erilaisia yhdistelmiä sekä tietenkin pahamaineisia erikoiskortteja, joilla voidaan kääntää pelin tilanne silmän räpäyksessä.

Lataa peli helposti

UNO sovelluksen lataaminen onnistuu ihan yhtä helposti, kuin minkä van muun sovelluksen hankkiminen. Toisin sanoen Android laitetta käytettäessä, sinun tulee siirtyä Google Play -sovelluskauppaan. Sieltä voit löytää UNO pelin käyttämällä hakutoimintoa. Voit ladata sovelluksen sieltä suoraan käytettäväksi, jonka jälkeen pääset pitämään hauskaa parin klikkauksen avulla.

Sovellus on ilmainen ladata, mutta se sisältää mahdollisuuden ostaa erikoistoimintoja. Ne eivät kuitenkaan ole pakollisia hauskan pitämistä varten.

Pidä hauskaa riippumatta siitä, missä olet

UNO Android mobiiliversio on siitä syystä hyvin kiinnostava, että se mahdollistaa todellakin pelaamisen ihan missä vain. Sovellus on hyvin korkealaatuinen, joten pelikokemus on todella miellyttävä. Kun olet ladannut sovelluksen, voit avata pelin hyvin helposti ja jatkaa hauskanpitoa milloin vain.

UNO iOS:lle

Korttipelit ovat yleisesti hyvin yleinen tapa pitää hauskaa ja viihtyä hetkenä minä hyvänsä. Tietenkin monet korttipelit ovat todella suosittuja, mutta UNO on selkeästi kaikista suosituin peli.

Korttipelien pelaamiseen tarvitaan kuitenkin yleensä vähintään yksi pelikumppani ja tietenkin tarpeeksi tilaa korteille. Aina tämä ei ole mahdollista, ja pelaaja haluaa silti pitää hauskaa pelaamalla lempipelejään. Sen takia on hienoa, että monista peleistä on luotu mobiiliversio. Esimerkiksi monien suosimasta UNO pelistä on luotu upea vaihtoehto, jota voidaan pelata erilaisilla iOS laitteilla.

Vertailemalla säästöä: Lainojen vaivaton kilpailuttaminen

UNO on maailman suosituin korttipeli

Todellakin, UNO kuuluu maailman suosituimpien pelien kategoriaan. Se on viihdyttänyt jo 70-luvulta lähtien, pelin täyttäneen 50 vuotta vuonna 2021. Pelin tarkoitus on vieläkin sama kuin yli 50 vuotta sitten. Toisin sanoen pelaajan tulee päästä eroon kätensä korteista ennen, kuin vastustaja onnistuu tekemään saman.

UNO iOS version tarkoitus on samanlainen. Pelaajan pitää yksinkertaisesti päästä eroon korteistaan käyttämällä hyväkseen erilaisia yhdistelmiä ja tietenkin hauskoja erikoiskortteja, jotka tekevät pelistä erityisen jännittävän. Mobiili Peliä voidaan pelata joko tietokonetta vastaan tai muiden pelaajien kanssa internet yhteyden avulla. Pelissä käytetään satunnaislukugeneraattoria, mikä varmistaa, että kaikilla pelaajilla on samantasoinen voitto mahdollisuus.

Miten pelisovellus voidaan hankkia?

Tietenkin on tärkeää tietää, miten oikein voit hankkia UNOn iOS laitteelle. Tämä onnistuu onneksi hyvin helposti. Sovellus on saatavilla aivan samalla tavalla, kuten mikä vain muu sovellus. Toisin sanoen pelaajan pitää vierailla Apple AppStore -sovelluskaupassa löytääkseen pelin. Sieltä se voidaan ladata suoraan iOS laitteelle käytettäväksi.

Korkealaatuinen peli sisältää monia erilaisia mahdollisuuksia

UNO mobiilisovellus sisältää paljon huikeita mahdollisuuksia. Pelaaja voi valita erilaisten teemojen väliltä, ja vaikuttaa moniin muihin hauskoihin tekijöihin. Sovellus on hyvin korkealaatuinen. Tämän ansiosta pelaajan kokemus on aina hyvin korkealaatuinen, riippumatta siitä, missä he oikein pelaavat.

UNO Steamilla

UNO-korttipeliin liittyvät strategiat, jotka soveltuvat myös muihin korttipeleihin

UNO on hyvin viihdyttävä korttipeli, joka ilahduttaa sekä nuorempia kuin vanhempiakin pelaajia. Se on monille tuttu peli lapsuudesta, mutta tämä ei tarkoita sitä, että se ei ilahduttaisi pelaajia vielä nykypäivänäkin.

Perinteisesti UNO pelin pelaamiseen tarvitaan vähintään yksi peli kaveri. Onneksi tämä ei ole nykyään pakollista, koska peliä on mahdollista pelata myös tietokoneella. Sen avulla pelaaja voi päästä pitämään hauskaa, riippumatta siitä, ovatko he yksin, vai onko heillä seuraa.

UNO peliä voidaan pelata myös tietokoneella

Todellakin se, että UNO peliä voidaan nykyään pelata myös tietokoneella on todella mahtava mahdollisuus. Se avaa ovia hauskanpitoon minä vain hetkenä. Sen avulla voidaan tehdä mistä vain tylsästä hetkestä uskomattoman viihdyttävä, vaikka sinulla ei olisi seurana yhtään ketään.

Kaikista kuuluisin tietokoneella pelattava UNO peli on ehdottomasti pelipalvelu Steamin luoma vaihtoehto. Se on hyvin korkealaatuinen, mikä ei tietenkään yllätä. Steam on tunnettu korkealaatuisten pelien tarjonnasta käyttäjilleen, sekä tietenkin halvoista hinnoista ja mahtavista alennuksista. Joten tutustutaan kaikkeen tarvittavaan Steamin UNO pelistä, jotta sinä voit aloittaa pelaamisen ja hauskanpidon.

Pelaa yksin tai muita vastaan

Yksi hienoista asioista liittyen Steam palvelun UNO peliin on se, että voit itse päättää haluatko pelata yksin vai muita pelaajia vastaan. Jos päätät pelata yksin, pelaat tietokonetta vastaan. Tämä on hyvin rentouttava ja hauska tapa pelata esimerkiksi pitkän päivän jälkeen, jonka aikana olet joutunut olemaan sosiaalinen tuntien ajan.

Kuten sanoimme, voit myös halutessasi pelata muita pelaajia vastaan. Tämä onnistuu internetin kautta tuntemattomia pelaajia vastaan, tai jaetun näytön avulla. Se voi olla hyvin hauska tapa pelata silloin, jos haluat pitää hauskaa muiden kanssa, aivan kuten perinteistä versiota pelatessa.

Löydä monia erilaisia versioita

Steamin UNO peli on oikeastaan pelien kategoria. Tällä tarkoitamme sitä, että pelaaja voi valita monien erilaisten vaihtoehtojen väliltä. Tietenkin kaikista suosituin vaihtoehto on perinteinen peli, mutta se ei ole ainoa ilahduttava UNO peli, joka on hankittavissa Steam palvelun kautta.

Perinteisen vaihtoehdon lisäksi, pelaaja voi halutessaan hankkia esimerkiksi Flip version pelistä, jossa on kaksipuoliset kortit. Tämä versio pelistä on haastavampi vaihtoehto, joten se kiinnostaa varsinkin kokeneita pelaajia. Sen lisäksi pelistä on saatavilla monia erilaisia teemoja kuten Winter ja Just Dance.

Tekniset vaatimukset

Koska Steam UNO peliä pelataan tietokoneella, tietenkin monia kiinnostaa pelin tekniset vaatimukset. Ne tarkistamalla pelaaja voi olla varma siitä, että peli soveltuu myös heidän käyttämälleen laitteelle. Kuten monet innokkaat pelaajat tietävät, Applen MAC tietokoneet eivät valitettavasti ole parhaita laitteita pelien pelaamiseen. Tämä pätee myös Steam Uno peleihin, sillä ne ovat pelattavissa vain Windows käyttöjärjestelmillä.

Yksi mahtava asia Steamin pelissä on se, että sivusto tarjoaa Demo version. Demo versio on täysin ilmainen, eli pelaaja pääsee kokeilemaan peliä ennen, kuin he tekevät ostopäätöksen. Se on myös ladattavissa vain Windows käyttöjärjestelmille, mistä kannattaa olla tietoinen, kun mietit pelin hankkimista.

UNO on viihdyttänyt pelaajia jo useiden vuosikymmenien ajan

UNO on kehitetty alkujaan 70-luvulla perheenisän toimesta Yhdysvalloissa. Se kehitettiin alkujaan pelattavaksi ystävien ja perheen kesken, mutta se on vuosien aikana levinnyt kaikkialle maailmaan. Pelistä luodut versiot takaavat, että pelaaja tulee viihtymään peliä pelaamalla kauan aikaa, ilman peliin kyllästymistä.

Tämä korttipeli tulee varmasti siirtymään sukupolvilta toisille samalla tavalla niin kuin se on tehnyt tähän mennessä. Se on sopiva peli sekä kaikista nuorimmille pelaajille, kuten myös kokeneille korttihaille. Siitä luodut uudet versiot kuten Steam UNO vain kasvattavat pelin kiinnostavuutta.

ruletti.com

Blogi

Viimeisimmät artikkelit

Yksinkertaiset pelit, joilla aloittelevat pelaajat voivat aloittaa

Yksinkertaiset pelit, joilla aloittelevat pelaajat voivat aloittaa

Aloittelijoille iGaming-maailmassa on oleellista löytää pelejä, jotka tarjoavat viihdyttävän kokemuksen ja mahdollisuuden oppia pelimekaniikkaa ilman…

Yatzy säännöt

Yatzy säännöt

Tervetuloa yatzyn kiehtovaan maailmaan. Tässä artikkelissa sukellamme tämän suositun noppapelin saloihin, käymme läpi yatzy säännöt…

Nettikasino247.com suosittelee Trustly-maksutapaa

Nettikasino247.com suosittelee Trustly-maksutapaa

Nettikasino247.com on yksi johtavista kasinovertailusivustoista, joka tarjoaa kattavaa tietoa ja arvosteluja eri nettikasinoista. Yksi tärkeimmistä…

Uno säännöt erikoiskortti lopetus: Ohjeet ja Vinkit

Uno säännöt erikoiskortti lopetus: Ohjeet ja Vinkit

Uno on yksi maailman suosituimmista korttipeleistä, ja sen säännöt sekä erikoiskortit ovat olennainen osa pelin…

Yksinkertaiset pelit, joilla aloittelevat pelaajat voivat aloittaa

Yksinkertaiset pelit, joilla aloittelevat pelaajat voivat aloittaa

Aloittelijoille iGaming-maailmassa on oleellista löytää pelejä, jotka tarjoavat viihdyttävän kokemuksen ja mahdollisuuden oppia pelimekaniikkaa ilman…

Yatzy säännöt

Yatzy säännöt

Tervetuloa yatzyn kiehtovaan maailmaan. Tässä artikkelissa sukellamme tämän suositun noppapelin saloihin, käymme läpi yatzy säännöt…

Nettikasino247.com suosittelee Trustly-maksutapaa

Nettikasino247.com suosittelee Trustly-maksutapaa

Nettikasino247.com on yksi johtavista kasinovertailusivustoista, joka tarjoaa kattavaa tietoa ja arvosteluja eri nettikasinoista. Yksi tärkeimmistä…

Uno säännöt erikoiskortti lopetus: Ohjeet ja Vinkit

Uno säännöt erikoiskortti lopetus: Ohjeet ja Vinkit

Uno on yksi maailman suosituimmista korttipeleistä, ja sen säännöt sekä erikoiskortit ovat olennainen osa pelin…