Uno on värikäs ja vauhdikas korttipeli, jota rakastetaan lähestulkoon kaikkialla maailmassa. Miljoonat, ja mahdollisesti lähes jopa miljardi pelaajaa, ovat vähintäänkin kerran kokeneet tämän loistavan klassikkopelin tenhon. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että eräänlaisena perheiden suosikkipelinä tunnettu Uno on ottanut jonkin verran vaikutteita myös rahapelien maailmasta.
Tässä artikkelissa käsittelemme hieman syvemmin Unon värikästä historiaa sekä sitä, mitä pelejä meillä on erityisesti kiittäminen tämän kotimaisenkin suosikin synnystä.
Uno kehitettiin vuonna 1971
Vaikka Uno onkin vielä tänäkin päivänä etenkin lasten ja nuorten suosiossa, ei kyseessä ole suinkaan mikä tahansa uusi trendi ja ilmiö. Sen sijaan Uno on onnistunut säilyttämään suosionsa aina 70-luvun alusta saakka – eli reippaasti yli 50 vuotta. Pelin kehitti alun perin Ohion osavaltiosta Yhdysvalloista kotoisin oleva herrasmies nimeltä Merle Robbins.
Merle Robbins oli ammatiltaan parturi. Tällä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti mitään tekemistä Unon kanssa, vaan inspiraation peliin Robbins otti enemmänkin korttipeli-innostuksestaan. Hän tunsi, että uuden pelinsä avulla hän voisi tuoda paljon perinteisten kasinopelien, kuten esimerkiksi Galaksino kaltaisilla sivustoilla nähtävien pelien, hauskuutta ja jännitystä kotiympäristöön. Hän halusi poistaa näistä peleistä aikuisille suunnatut elementit, luodakseen täysin perheystävällisen kokemuksen.
Robbins nappasi Unoon vaikutteita useista eri kortti- ja kasinopeleistä. Hän yhdisteli niistä löytämiään tuttuja ominaisuuksia ja lisäsi peliin muutaman oman kekseliään jipponsa. Mikään varsinainen kasinopelikopio ei siis Uno tietenkään ole, mutta mukana on silti useita muista korttipeleistä tuttuja ominaisuuksia kuten korttien lyöminen pöytään, samojen maiden kerääminen ja niin edelleen.
Korttipeli Seiska suurin inspiraation lähde
Monet kotimaisetkin kortinpelaajat ovat varmasti joskus pelanneet Seiskaa. Jos näin on myös sinun kohdallasi, olet varmasti jo tunnistanutkin muutamia yhtäläisyyksiä näistä peleistä.
Seiskaa saatetaan toisinaan pelata myös jonkinlaisissa kasinokonteksteissa, mutta pääasiassa kyseessä on astetta epävirallisempi kilpailullinen korttipeli. Kuten monissa muissakin korttipeleissä, myös Seiskassa tavoitteena on päästä kädessä olevista korteista eroon. Kortteja lyödään kasaan joko kortin maan tai arvon mukaan, ja jos sopivaa korttia ei löydy, pitää pelaajan vetää pakasta lisää kortteja. Voittaja on tietenkin se, joka pääsee ensimmäisenä kaikista korteistaan eroon. Seiskat ovat jokereita, joiden avulla pelaaja pääsee nimeämään maan, jota pelataan seuraavaksi.
Unossa pelimekaniikka on hyvin samanlainen kuin mitä Seiskassakin. Kortteja lyödään kuitenkin kasaan värin tai numeron perusteella, ei maan tai arvon mukaan. Jokerin paikalla nähdään Unon villi kortti, jolla saa tällä kertaa valita tulevien kasaan lyötävien korttien värin Seiskan maan sijasta.
Robbinsin voidaan siis katsoa kopioineen suuren osan ideoistaan Unoon melko suoraan Seiskasta. Robbins vain hieman yksinkertaisti suositun vanhemman pelin ideaa värjäämällä korttinsa kokonaan ja selkeyttämällä maat näppärästi väreiksi. Tällä tavoin ovela Robbins myös sai brändättyä pelin kätevästi omakseen ilman, että sitä pystyisi suoraan pelaamaan tavallisella korttipakalla. Lisäksi parturi lisäsi peliin muutamia omia oivalluksiaan, kuten Skip- ja Reverse-kortit, joilla Unoon saatiin vielä hieman lisää maustetta ja jännittäviä käänteitä.
Hauskana anekdoottina todettakoon, että englanninkielinen versio Seiskasta on nimeltään Crazy Eights, joka nimensä mukaisesti pyörii kasien eikä seiskojen ympärillä. Crazy Eightsissä jokerien paikalla ovat siis myös luonnollisestikin kasit kotimaisten seiskojen sijaan.
Myös pokerista muutama jippo mukana
Unon kehittäjällä Robbinsilla oli siis paljon uhkapeli- ja korttipelitaustaa jo ennen oman korttipelinsä kehittämistä. Näinpä voidaan olettaa, että myös maailman suosituimmalla korttipelillä eli pokerilla on ollut ainakin jonkinlainen vaikutus kehittäjän mielenmaisemaan ja ideoihin.
Yksi pokerin tärkeimmistä ominaisuuksista ovat sen psykologiset elementit. Jotta pokerissa voi pärjätä, täytyy pelaajan paitsi osata laskea todennäköisyyksiä, myös pystyä lukemaan kanssapelaajiaan sekä bluffaamaan. Jos naamasta näkee heti, milloin iso siirto on tulossa, ei henkilöstä välttämättä voi tulla kovinkaan kummoista pokerinpelaajaa.
Unossa on mukana muutamia kortteja, joiden suurimmat hyödyt aukeavat juuri sellaisille pelaajille, jotka kykenevät havainnoimaan ympäristöään mahdollisimman tarkasti. Oikein ajoitettu villi kortti tai Nosta kaksi -kortti on tehokkain silloin, kun vastustaja on juuri aikeissa tehdä jotakin suurta.
Ilman oikeaa ajoitusta Unon niin sanotuista häirintäkorteista ei välttämättä ole juurikaan apua, kun taas oikein käytettynä ne voivat olla ero voiton ja häviön välillä. Samankaltainen teema ja dynamiikka vallitsee ilman muuta myös pokerissa.
Unon tie maailmanlaajuiseksi klassikoksi
Robbinsin Uno aloitti tiensä kohti huippua jonkinlaisena olemassa olevien pelien löyhänä kopiona, johon oli lisätty muutamia omia ja uniikkeja ideoita. Todellisuudessa tuskin mikään korttipeli tai muukaan peli tosin pystyy aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Kaikki uusi perustuu jollain tavalla vanhaan, ja Uno on kuitenkin lopulta hyvin omanlaisensa peli ja brändi.
Alun perin Robbins valmisti ja myi Uno-peliään itse muun muassa parturiliikkeensä kautta. Tietojen mukaan perhe teki 5000 pakkaa ensin itse. Sen jälkeen Robbinsit myivät pelin oikeudet Robert Tezak -nimiselle hautausurakoitsijalle 50 000 dollarin hintaan sekä jonkinlaisella rojalti-diilillä vuonna 1972. Muun muassa Barbie-nukeistaan tunnettu lelujätti Mattel puolestaan osti pelin oikeudet vuonna 1992, minkä jälkeen Unoa on myyty maailmanlaajuisesti satoja miljoonia kappaleita.
On jokseenkin epäselvää, kuinka paljon Merle Robbins lopulta rikastui pelillään. Unon isä nimittäin kuoli jo vuonna 1984 ennen kuin Mattel oli ehtinyt astua kuvaan. Siitä huolimatta peliä oli jo tuolloin ehditty myydä merkittävästi, joten pennittömänä ei Merlen varmastikaan tarvinnut viimeisiä vuosiaan elää.
